Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.03.2009 - 18:40

Aaapuva, kun tämä aika rientää. Tulee harmittavan harvoin päiviteltyä blogia, vaikka kaikennäköistä tulee aina tehtyä. Kuvatkin on vaihtelevasti aina kolmella eri kameralla, joten sekin saattaa olla yksi syy hitaisiin päivityksiin.

Asiaan... Eli tein tammikuun loppupuolella huvikseni voileipäkakkua, se kun vaan on niin hyvää. :) Tällainen oli tuotos tällä kertaa.

Kerroksia tais kakussa olla viisi, tein sen kahdesta eri paahtoleivästä. Kostutukseen käytin kasvislientä. Täytteet oli seuraavanlaiset.

Kinkkutäyte:

  • n.250g ohuen ohutta voileipäkinkkua
  • reilu puoli tuubia voileipäpikkelsiä
  • 1 punainen paprika silputtuna
  • basilikaa silputtuna

Maksapasteijatäyte:

  • 1prk vanhan ajan maksapasteijaa
  • 2 suolakurkkua kuutiona
  • n.1dl kevytmajoneesia

Kolmantena täytteenä toimi ihan vaan italiansalaatti creme fraichella paranneltuna. Päällynen oli puoliksi sulatejuustoa, puoliksi majoneesia, ja sekaan silppusin basilikaa ja maustoin ripauksella aromisuolaa. Koristeen virkaa toimitti yksinkertaisesti metukkasiivut, kirsikkatomaatit ja persiljanlehdet. Mulla ei koskaan oo mielikuvitusta tuon koristelemisen kans... Toisaalta, onpahan helpompaa leikata kakkua, kun ei oo liikaa härpäkkeitä tiellä! :) Hyvää oli, seuraavan päivän iltana kakku oli jo kadonnu parempiin suihin... 

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Ruuanlaittoa ja varsinkin ruuasta nauttimista, ehkä myös jotain muuta mukavaa! :) Kokkailijana joulukuussa 27- vuotta täyttävä nainen, joskus seuranaan vuotta vanhempi mies.

Muuta

Laskuri
frontpage hit counter
asp hit counter Laskuri asetettu 15.10.2009