Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.01.2010 - 13:37

Mä vanhenin tuossa jokunen päivä ennen joulua, ja vein töihin siitä hyvästä voileipäkakkua ja key lime pieta. Ei tehnyt mieli tehdä tavallista täyskäriä, joten halusinkin kokeilla tätä key lime pieta, sitä on niin monessa paikassa kehuttu. Reseptin otin suoraan Uneliaan blogista, kirjoitan sen nyt kuitenkin myös tähän.

Key lime pie

Pohja:

  • 3 1/2 dl murua digestive-kekseistä (jauha muruksi esimerkiksi monitoimikoneella) (itse käytin Bastogne-keksejä)
  • 1 dl sulatettua voita tai margariinia
  • 1rkl sokeria

Täyte:

  • 1 tlk (400g) kondensoitua makeaa maitoa
  • 5 keltuaista
  • 1 dl limeteistä puristettua mehua
  • 1 rkl raastettua limetinkuorta
    (Koristeluun:
    kuohukermaa, tomusokeria, limetti ohuina viipaleina tai ohuiksi suikaleiksi leikattu limetin kuori)

*Valmista murupohja sekoittamalla ainekset keskenään. Painele vielä lämmin seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista uunin keskitasossa 150°C:ssa 10 minuuttia, anna vuoan jäähtyä ritilällä. Nosta uunin lämpö 175°C:een.

*Vatkaa keltuaisia puhtaassa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee. ("Sakeneminen" ei ainakaan minulla tapahtunut mitenkään erityisen selkeästi - vatkasin siis niin kauan, kunnes melko pysyvä vaahto näytti syntyneen eli massan tilavuus selvästi lisääntyneen.)

*Lisää limettimehu ja -kuoriraaste. Kaada seos piirasvuokaan.

*Kypsennä 10 minuuttia (uunin keskitasossa) ja jäähdytä ritilällä.

*Tarjoile piiras viileänä. Vatkaa halutessasi kerma ja tomusokeri vaahdoksi ja koristele piiras kermavaahdolla. Voit käyttää koristeluun myös limetinviipaleita tai -kuorisuikaleita.

Piirakka oli ihanan makuista, mutta en tiedä mitä mä tein väärin, sillä se oli todella tahmea leikata eikä siitä sitten nättejä paloja tullutkaan. Kentiesmä en sit paistanu sitä tarpeeksi kauaa...? Kuka tietää, pitää joskus kuitenkin tehdä myös uudestaan.

 

Suolaisen puolen tarjoiussa hoiti siis voikkari, jonka tein samalla ohjeella kuin esim. täällä ja täällä.

tärpätti kirjoitti 04.01.2010 - 13:55
ihan sika herkullisen näköinen toi voileipäkakku ;)
Mimosa kirjoitti 01.02.2010 - 15:52
Näyttääpä hyvältä! Mulla olis kaapissa varmaan viis purkkia kondensoitua maitoa, täähän olis hyvä vaihtoehto banoffeelle. Kiitos vinkistä :)
Noora kirjoitti 09.02.2010 - 18:06
Ja se myös maistu tosi hyvältä! Suosittelen kokeilemaan ellei ole allergioita. :)
Nämäki muuten näyttää taas ihan TOSI hyviltä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Ruuanlaittoa ja varsinkin ruuasta nauttimista, ehkä myös jotain muuta mukavaa! :) Kokkailijana joulukuussa 27- vuotta täyttävä nainen, joskus seuranaan vuotta vanhempi mies.

Muuta

Laskuri
frontpage hit counter
asp hit counter Laskuri asetettu 15.10.2009