Kirjoittaja
Ruuanlaittoa ja varsinkin ruuasta nauttimista, ehkä myös jotain muuta mukavaa! :) Kokkailijana joulukuussa 25- vuotta täyttävä nainen, joskus seuranaan vuotta vanhempi mies.
|
05.02.2012 - 11:09
Samalla päättyy pisin blogihiljaisuus ever! En mä tiedä mikä kaiken sen ajan vie, kun ei kerkeä päivityksiä tekemään. Käyn kyllä säännöllisesti blogissa ja muitten kirjoituksia lukemassa, en vaan ole saanut aikaiseksi postattua mitään. Nyt siihen tulee muutos!
En hirveesti diggaile perinteisistä Runebergintortuista. Meidän koulun keittäjä tekee ne muffinsimuodossa, ja vähän eri reseptillä ja voi pojat ne on hyviä! Innostuin siis eilen itsekin niitä kokeilemaan, ja hyviähän niistä tuli. Jos joku tykkää, niin aivan vapaasti nämäkin saa kostuttaa esim. punssilla, mä jätin nämä kuitenkin tällä kertaa kuivaksi.

RUNEBERGINTORTUT (muunneltu versio)
- 100g voita
- 1dl sokeria
- 1dl korppujauhoja TAI ½dl korppujauhoja ja ½dl piparimuruja
- 1 muna
- 1dl vehnäjauhoja
- 1tl leivinjauhetta
- ½dl mantelijauhetta
Koristeluun
- tomusokeria
- vettä
- vadelmahilloa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokeri-munavaahtoon nopeasti sekoittaen. Lusikoi seos muffinivuokiin. Paista 175 asteessa n.10-12 minuuttia.
Koristelemista varten sekoita tomusokeriin pieni määrä vettä ja sekoita tasaikseksi. Laita esim. pieneen pakastepussiin ja leikkaa kulma auki. Laita jokaisen tortun keskelle pieni nokare vadelmahilloa ja pursota sen ympärille sokerikuorrutteella rengas.
Tuli samalla testattua tuota lumihiutalesilikonivuokaa, jonka olen äitiltäni saanut. Tästä reseptistä pitäis tulla 12kpl, mutta mä sain tehtyä vain kahdeksan.
Ai niin, toivotetaan samalla ihanalle pienelle JJJ:lle ihanaa 1-vuotissyntymäpäivää! <3
26.04.2011 - 21:17
Rakas ystäväni odotti vauvaa, joka tosin putkahti maailmaan helmikuun 5.päivä. Ystävälläni oli raskas syksy takanaan, joten päätimme ystäväporukalla järjestää hänelle vauvakutsut. :) Kutsut onnistuivat oikein ihanasti ja yllätys säilyi loppuun asti. Siihen vaikutti varmaan myös se, että kenellekkään lähipiirissämm ei ole koskaan järjestetty vauvakutsuja. Eipä siis muuta kuin googlailemaan mitä kokemuksia ihmisiltä löytyy ja mitä jenkeissä tehdään. Ja kyllähän me kutsut aikaiseksi saatiin! Kiitos siis vielä tätäkin kautta kaikille teille rakkaille, jotka osallistumaan pääsitte. Tässä kuvasatoa kutsuilta... Ensin vaikka tuo ruokapuoli.
Salaatteja tarjolla oli kolmenlaista:
- perunasalaatti
- makaronisalaatti
- vihersalaatti
Suolaisia tarjottavia:
- värikäs kasvispiiras
- tonnikalaleivät
- kinkkurieskarullat
- sipsit
Ja makeat tarjottavat:
- marenkipavlova
- suklaalimput
- sitruunamuffinssit
- karamellipopcorn
Laitetaas sit reseptejä kehiin...

PERUNASALAATTI
- perunaa
- suolakurkkua kuutiona
- sipulia pienenä kuutiona
- 2prk kermaviiliä
- 1prk creme fraichea
- pätkä sinappia
- mustapippuria, suolaa
- etikkaa
- ripaus sokeria
Kuutioi keitetyt perunat. Yhdistä peruna, suolakurkku ja sipuli yhteen. Sekoita kermaviiliin creme fraiche ja mausteet ja sekoita perunoiden joukkoon. Anna maustua kunnolla.
Koska meillä oli teemana hieman violettia, keksin saada väriä myös perunasalaattiin mukaan käyttämällä tällaista perunaa...

Meillä on kotona nyt pari vuotta kasvatettu tätä sinistä perunaa, Blue Congoa. Peruna on monikäyttöinen ja tuo näyttävyyttä moneen ruokaan.

MAKARONISALAATTI
- keitettyä pastaa
- herne-maissi-paprikasekoitus
- balkanmakkaraa
- omenaa
- hieman kermaviiliä
Nyt täytyy tunnustaa, että muisti pätkii enkä ole kirjoittanut ylös mitä tuohon salaattiin laitoin...Takuulla löytyy nuo ainekset, ja muistaakseni laitoin jokusen ruokalusikallisen suolalla ja pippurilla maustettua kermaviiliä kostuttamaan salaattia.

VIHERSALAATTI
- rucola
- jääsalaatti
- tummia viinirypäleitä
- tuorekurkku
- kirsikkatomaatti
- avocadoa
- krutonkeja
- pinjansiemeniä paahdettuna
Yhdistä ainekset ja ripottele krutongit viimeisenä salaatin päälle. Meillä oli tarjolla Hidden Valleyn Spicy Ranch salaatinkastiketta tämän kanssa. Kastike löytyy ainakin Citymarketista jenkkihyllyltä.

VÄRIKÄS KASVISPIIRAS
Ohjeen löydät täältä.
Tuolla olevassa kuvassa olen muuten lisännyt piiraaseen kinkkua, tällä kertaa en sitä laittanut koska kinkkua löytyi muualtakin. Ohjeen tuplasin ja tein uunipellille, riittää paremmin isolle sakille...

TONNIKALALEIVÄT
- 2 pkt paahtoleipää
- rasia kirsikkatomaatteja
Täyte:
- 2-3prk tonnikalaa
- rasia aurinkokuivattutomaattituorejuustoa
- aurinkokuivattuatomaattia kuutiona
- majoneesia
- tuoretta basilikaa silputtuna
- punainen paprika pienenä kuutiona
- mustapippuria
Yhdistä täytteen kaikki ainekset hyvin keskenään ja anna maustua. Laita leivän päälle täytettä ja paina toinen leipä täytteeseen kiinni. Leikkaa kolmioiksi terävllä veitsellä ja kiinnitä coctailtikulla, johon lävistät puolikkaan kirsikkatomaatin.

KINKKURIESKARULLAT
Ohjeen löydät mm. täältä.

(Kuva M.K)
PAVLOVA
- 6 kananmunan valkuaista
- 3dl erikoishienoasokeria tai tomusokeria
- 2tl maizenaa tai perunajauhoa
- 1tl vaniljasokeria
- 2tl sitruunamehua
Päälle:
- 2-3dl vispikermaa
- 1prk rahkaa
- marjoja, hedelmiä tms.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri useammassa erässä kokoajan vatkaten. Lisää maizena viimeisen sokerierän joukossa. Viimeiseksi lisää sitruunamehu.
Lusikoi tai pursota marenki leivinpaperille halkaisijaltaan n.24cm kokoiselle alueelle niin että marenki jää reunoilta korkeammaksi.
Paista 100 asteeessa n. 2tuntia, anna jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä rahkan kanssa. Laita marenkilevyn päälle ja koristele marjoilla tai hedelmillä. Minä laitoin koristeeksi granaattiomenansiemeniä, valkosuklaarouhetta, ananaskirsikoita ja spreijasin päälle vielä kultasuihketta. Hyvää oli, vaikka itse sanonkin... :P

(Kuva M.K)
SUKLAALIMPUT
Ohjeen löydät täältä.

(Kuva M.K)
SITRUUNAMUFFINSSIT (6kpl) (Itse taisin tehdä ohjeen kolminkertaisena)
- 1 sitruuna
- 3 munaa
- 3dl sokeria
- 1dl voisulaa
- 4dl vehnäjauhoja
- 1½tl leivinjauhetta
- 1tl vanilliinisokeria
- 1prk kermaviiliä
Päälle:
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- n.1dl kinuskikastiketta
Pese sitruuna hyvin ja raasta siitä kuori sekä purista puolesta sitruunasta mehu (½dl). Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon voi, sitruunan mehu ja sitruunan raastettu kuori. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen kermaviilin kanssa. Vältä turhaa sekoittamista. Jaa taikina muffinssivuokiin. Pasta uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla.
Sekoita kuorrutetta varten tuorejuusto ja kinuskikastike sekaisin. Levitä kuorrutetta muffinsseille. Koristele haluamallasi tavalla.
Näiden ruokien lisäksi naposteltavana oli lisäksi ihan sipsiä ja karamellipopcorneja, joiden ohjeen löydät täältä.

Laitetaas ny vielä kokonaisuuksistakin kuva... Suolainen pöytä näytti tältä...

...ja makea tältä...

Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyikin sit "center-piece", eli vaippakakku, jonka askartelin yhtenä iltana ystäväni kanssa, valtaisi kiitos siitä H.P sulle! <3

Vaipat sai siis tuosta irrotettua ja otettua sitten käyttöön, kun vaavi on syntynyt. Siihen asti se sai toimia somisteena. :D
Ai niin, ja aivan ensimmäiseksi, kun juhlakalu saapui kotiinsa jossa me kaikki jo häntä odottelimme, nostimme maljan tulevalle äidille ja masuasukille. Tällä nimittäin, joukossamme kun oli useampikin raskautunut... ;)
http://www.bigspirits.com/0cache/mirrored_ca75cee6179d97135461e057aeb602cd.jpg
Ohjelmaakin meillä oli... Vieraat askartelivat pahan päivän kukan, tai "piristyskukan". Jokaiselle siis jaettiin kartongista tehty kukan terälehti, johon vieraan piti kirjoittaa tulevasta äipästä hyviä asioita. Terälehdet luettiin sankarille ja koottiin sitten myöhemmin kukaksi, jota tuleva äiti voi sitten lueskella niinä päivinä, kun tenava itkee ja marisee ja itseä väsyttää...Silloin on hyvä muistaa kuinka paljon lähimmäisiä on ympärillä, jotka häntä rakastaa. <3 Sillä aikaa kun me vieraat kirjoittelimme hyviä asioita äidistä, piti äidin kirjoittaa lyhkäisesti yksi hyvä asia jokaisesta meistä! :D
Mahan kokoakin arvailtiin! Vessapaperirullasta piti napata omasta mielestään sopiva pala, joka ylätäisi tulevan äidin masun ympäri. Ja äiti itsekin arvuutteli, vaan eipä osunut oikeaan! Lähimmäksi, taisi olla lähes sentin tarkkuudella, osui M.K, onnittelut siitä! ;)
Lisäksi vielä jokainen vieras kirjoitti paperille arvuuttelut vauvasta seuraavat asiat: paino, pituus, sukupuoli, syntymäpäivä ja -aika, sekä mitkä piirteet periytyvät äidiltä ja mitkä isältä.
Kiitos vielä kaikille osallistujille tuhannesti! Ja kiitos myös siitä, että autoitte viimeistelemään ruoat ja koristelemaan juhlapaikan! Kiitos myös itse äidille, rakkaalle ystävälleni, joka siis nykyään on pienen, suloisen pojan äiti. Oli kiva järjestää porukalla kutsut sinulle, toivottavasti ne tekivät tehtävänsä! <3



19.03.2011 - 16:36
Näistä ei oo niin hirveesti mitään sanottavaa. Illanistujaisten aikana näitä on nautittu. :)

Rucolapohjainen salaatti, jossa päällä puolitettuja kirsikkatomaatteja, punasipulia suikaleina, vinkujuustoa kuutiona ja ruohosipulia. Kastikkeeksi pirskottelin päälle ihan tavallista oliiviöljyä ja ripsauksen sormisuolaa, ei se paljon muuta kaivannut.

Tuossa ihan perus paprika-kinkkupiirakka. Hassusti näyttää vaalealta tuo piirakan keskikohta kuvassa, ei se nyt ainakaan raakaa ollut... :D

...hyvin se ainakin koossa pysyi!

Nämä herkut ostin joskus Citymarketista, kun siellä oli konsultti paikalla kuten joka lauantai. Nämä leivokset olivat i-h-a-n-i-a, vaikka en yleensä leivosihmisiä olekkaan. Nämä ei ollut ällömakeita, vaan sopivan hapokkaita ja rakkaita. Leivospohjan päällä oli joku rahkatäyte, siinä ei niin mitään ihmeellistä. Toisessa päällä mustikkakiille ja toisessa vadelma, en osaa kyl sanoa kumpi maistui paremmalta... :P Näitä en oo kyllä sen yhden kerran jälkeen nähnytkään, varmasti ostan uudeleen ku nämä bongaan!
28.12.2010 - 21:18
Tämän ohjeen oon bongannu Nooralta, joka puolestaan oli bongannut sen Insanitylta.

TUOREJUUSTOBROWNIES
Taikina:
- 4 kananmunaa
- 4 dl sokeria
- 200 g voita
- 250 g tummaa suklaata
- 2 ½ dl vehnäjauhoja
- 1 ½ tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- ½ rkl pikakahvijauhetta + 1 rkl vettä
Tuorejuustotäyte:
- 200 g maustamatonta tuorejuustoa
- ½ dl tomusokeria
- 1 kananmunan valkuainen
Sekoita ensin tuorejuustosta, tomusokerista ja valkuaisesta tasainen tahna. Laita jääkaappiin odottamaan taikinanteon ajaksi. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa kattilassa ja anna jäähtyä. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita kuuma vesi ja pikakahvijauhe. Sekoita muna-sokerivaahtoon varovaisesti kuivat aineet. Lisää voi-suklaaseos ja pikakahvijauhe.
Kaada puolet taikinasta leivinpaperilla vuorattuun neliskanttiseen uunivuokaan (tai voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan). Levitä tuorejuustotäyte taikinan päälle ja loppu suklaataikina päällimmäiseksi. Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia. Jähdytä ja leikkaa palasiksi.
En tiedä jäikö mulla itse taikina-aines jotenkin liian löysäksi, koska samantien kun lisäsin tuorejuustotäytteen niin se vajosi aivan vuoan pohjalle ja sinnehän se jämähti, kuten kuvasta näkyy...Ei se nyt tietysti makuun niin vaikuta, mutta kauniimpi se keskellä olisi...Mä paistoin taikinaa hieman vähemmän aikaa, mä kun tykkään kun browniesit jää sopivasti kosteeksi ja löysäksi...Suosittelen kyllä, hyvä herkku vaikka kahvin kanssa!
22.10.2010 - 22:37
Ostin kesällä ihanan Muffinssikirjan, josta löytyy jos jonkinlaista suolaista ja makeaa muffinia. Ja paljon erilaisia kuorrutteita! Tässä ensimmäinen testaus kirjan resepteistä.

CAPPUCCINOKUPPIMUFFINSIT
- 4½dl vehnäjauhoja
- 1 3/4dl sokeria
- 2½tl leivinjauhetta
- 1tl kanelia
- ½tl suolaa
- 2½dl maitoa
- 2rkl pikakahvia
- 100g voisulaa
- 1 muna
- 1tl vaniljasokeria
Lämmitä uunia 200 asteeseen. Siivilöi jauhot, sokeri, leivinjauhe, kaneli ja suola kulhoon. Sekoita maito ja kahvijauhe toisessa kulhossa, kunnes kahvijauhe on liuennut. Lisää voi ja muna koko ajan sekoittaen. Kääntele joukkoon jauhoseos ja jaa taikina muffinssivuokiin. Paista uunissa n.15-20 minuuttia. Viimeistele muffinsit kuorrutteella.
KAHVIKUORRUTE
- 120g maustamatonta tuorejuustoa
- 1rkl sokeria
- ½tl pikakahvijauhetta
- ½tl vaniljasokeria
Sekoita tuorejuusto sokerin, kahvin ja vaniljasokerin kanssa. Jatka, kunnes kahvi on kunnolla sekoittunut. Pursota tai levitä kuorrute muffinsien päälle.
10.08.2010 - 16:59
Rakas poikaystävä täytti juhannuksen jälkeen vuosia, tässä silloin kyhätty yksinkertainen aamupala.

RIESKARULLAT
- 1pkt rieskoja
- 200g kinkkua
- n.100g paprika-chilituorejuustoa
- muutama teelusikallinen majoneesia
- 1 maustekurkku
- 2 tomaattia
- salaattia
Pilko kinkku, kurkku ja tomaatti pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Levitä rieskan päälle täytettä ja täytteen päälle haluamaasi salaattia. Jätä hieman toisesta päästä ilman täytettä. Kääri rieska rullalle kääretortun tapaan. Jos viitsit, anna tekeytyä hetken, niin maut tasaantuvat mukavasti.
Tuulihattujen ohje on otettu Hesarin nettisivuilta...
TUULIHATUT
- 3dl vettä
- 100g voita
- 2dl vehnäjauhoja
- 3 munaa
Kiehauta vesi ja rasva. Vähennä levyn lämpöä.
Lisää kaikki jauhot kerralla koko ajan voimakkaasti sekoittaen, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista. Anna taikinan vähän jäähtyä.
Lisää munat taikinaan yksitellen välillä hyvin vatkaten. Hyvin vatkatusta taikinasta tulee korkeita tuulihattuja.
Pursota taikinasta tai nostele lusikalla pieniä nokareita pellille leivinpaperin päälle.
Paista 200 asteessa noin 25-40 minuuuttia, tuulihatun koosta riippuen. Älä avaa uuninluukkua paistamisen aikana.
Halkaise jäähtyneet tuulihatut terävällä veitsellä. Jaa täytettä alaosaan ja nosta yläosa täytteen päälle.
Itselläni oli hyvin yksinkertaiset täytteet. Pursotin pohjan päälle valmista suklaakermavaahtoa, ja pilkoin päälle tuoretta mansikkaa ja kirsikkaa. Sit vaan hattu päälle ja ääntä kohti.
10.08.2010 - 16:38
Ennen juhannusta marssin ystävän luo brunssivehkeiden kera... :) Tarjolla oli...

...ihanaa ranskalaista tomaatti-oliivikakkua, jonka ohje löytyy täältä ...

...valkosipulirahkalevitettä...

...mozzarella-viinirypälesalaattia...

...vesimelonismoothieta...

...pekaanipähkinäpiirakkaa.
Koko pöytä näytti tältä...

Sää helli meitä ja oli kiva turista ja syöpötellä samaan aikaan. :) Ja kuulihan siinä samalla ihania uutisiakin... <3
VALKOSIPULILEVITE
- 1prk rahkaa
- 50g voita
- 2 valkosipulinkynttä
- pieni loraus öljyä
Anna pehmetä voin huoneenlämmössä. Vatkaa sitten voi ja rahka sekaisin, lisää öljyä n.pari ruokalusikallista koko ajan vatkaten. Lisää viimeiseksi pilkottu valkosipuli ja anna maustua jääkaapissa.
MOZZARELLA-VIINIRYPÄLESALAATTI
- jääsalaattia
- rucolaa
- 1 pallo yrttimarinoitua mozzarellaa
- viinirypäleitä
- kirsikkatomaatteja puolikkaina
- valkosipulioliiviöljyä ja sitruunanmehua kastikkeena
Paloittele mozzarella, puolita viinirypäleet ja kirsikkatomaatit. Kokoa salaatti ja mausta se valkosipulioliiviöljyllä ja sitruunanmehulla.
VESIMELONISMOOTHIE
- 2 reilua viipaletta vesimelonia
- 2 banaania
- 2 rkl tomusokeria tai maun mukaan
- 1 rkl sitruunamehua
- 2 dl maustamatonta (luomu)jogurttia
1. Kuori vesimeloni, poista siemenet ja kuutioi hedelmäliha. Viipaloi banaanit.
2. Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja soseuta paksuhkoksi juomaksi. Lisää tarvittaessa vettä, jos seos on liian paksu. Nauti välipalana tai osana brunssia.
Vinkki! Voit halutessasi sekoittaa juomaan kookoshiutaleita, vehnä- tai kauraleseitä. (Itse laitoin kookoshiutaleita, hyvin sopi!) Resepti Kodin Kuvalehti.
PEKAANIPÄHKINÄPIIRAKKA
Pohja:
- 2½dl vehnäjauhoja
- ½tl suolaa
- 1tl kanelia
- 120g voita
- 3rkl kylmää vettä
Täyte:
- 125g pekaanipähkinöitä
- 1dl fariinisokeria
- 2rkl vaahterasiirappia
- 1tl vaniljasokeria
- 3 munaa
- 1½dl vaaleaa siirappia
Sekoita jauhot, suola ja kaneli keskenään. Lisää kuutioitu voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää siihen nopeasti vesi ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes taikinasta tulee pallo. Kääri taikinapallo muoviin ja nosta jääkaappiin.
Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen. Levitä pekaanipähkinät lautaselle ja lämmitä niitä mikrossa täydellä teholla minuutti. Kääntele pähkinöitä ja lämmitä niitä vielä toinen minuutti.
Ota taikina jääkaapista ja kauli siitä läpimitaltaan tarpeeksi iso ympyrä peittämään läpimitaltaan 22cm:nen piirakkavuoka. Pistele pohja ja reunat haarukalla ja esipaista pohjaa uunin alatasolla 10 minuuttia.
Sekoita kaikki muut täytteen ainekset paitsi pekaanipähkinät keskenään. Laske uunin lämpötila 180 asteeseen. Levitä pähkinät pohjalle ja kaada täyte päälle. Paista 180 asteessa n. 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.
Olen ohjeen napannut Ilkka-lehdestä, ja sinne se oli napattu Sesam- blogista. Ihan maittava piirakka, mutta jotenkin siitä tuli tosi tiivis rakenteeltaan...En oo tehny tätä kuin tämän kerran, ehkä joskus testaan jonkun toisen ohjeen...
21.06.2010 - 22:40

PAVLOVA
Marenki
- 4 valkuaista
- 2dl sokeria
- 1tl vaniljasokeria
- 1tl viinietikkaa
- 2/3rkl maissitärkkelystä
- (rouhittua taloussuklaata)
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi puhtaassa, kuivassa kulhossa. Lisää sitten sokeri vähitellen koko ajan vatkaten joukkoon. Lisää sekaan vaniljasokeri, etikka ja maissitärkkelys, vatkaa hyvin kaikki sekaisin. Lisää myös halutessasi rouhittua suklaata, minulla sitä oli mukana. Levitä marenkiseos pellille leivinpaperin päälle ympyrän muotoon. Tasoittele ja paista 110 asteessa n.1½ tuntia. (Mulla tais mennä lähemmäs kahta tuntia...) Anna jäähtyä.
Koristeluun
- 3dl kermaa
- (sokeria)
- mansikoita
- boysenmarjoja
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Nostele se jäähtyneen marenkipohjan päälle. Paloittele marjoja halutessasi ja ripottele ne kermavaahdon päälle. Itse koristelin pavlovan vielä kultaspraylla... :)
29.05.2010 - 11:15
Taas myöhässä tulee päivitys mut who cares. :)
Äitienpäivänä äiti ei halunnut kakkua, mutta kiersin toivetta tekemällä kääretorttupohjan, josta otin lasilla paloja ja rakensin niistä "leivokset". Tuli ehkä maailman karseimmat pursotuksen ikinä, kun kerma meinas loppua, se oli aivan liian tönkköä kun laitoin vahingossa liikaa vaniliinikreemijauhetta siihen, ja tein ne viime tipassa kiireellä.Älkää siis tuijottako pursotuksia, osaan mä sentään edes vähän parempia tehdä. :)

Pohjan tein näihin tämmöisellä ohjeella:
Suklaakääretorttupohja
- 4 munaa
- 1½ sokeria
- 1dl jauhoja (itse laitoin ½dl vehnäjauhoja ja perunajauhoja kumpaakin)
- ½dl kaakaota
- 1tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siviilöi ne munavaahdon joukkoon. Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa n.6-8 minuuttia. Kumoa toisen leivinpaperin päälle, johon on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä. Ota sitten esim. juomalasilla pohjasta paloja.

Mulla oli täytteenä Valion sitruunarahkaa ja itse tehtyä lemon curdia. Lisäksi oli tuoretta mansikkaa ja boysenmarjaa. Päällä koristeena puolikas passiohedelmä, ananaskirsikkaa ja boysenmarjaa.
Tässä vielä lemon curdin ohje.
LEMON CURD
- 2 sitruunaa
- 4 keltuaista
- 2dl sokeria
- 50g voita
- 1tl vaniljasokeria
Raasta sitruunan kuori ja puserra siitä mehu. Vatkaa keltuaisia ja sokeria vesihauteessa, kunnes vaahto on vaalean kuohkeaa. Lisää sitruunankuori ja mehu vähitellen koko ajan vatkaten. Nosta seos pois vesihauteesta ja vatkaa hieman jäähtyneeseen seokseen voi kuutioituna. Mausta vaniljasokerilla ja anna jäähtyä kokonaan.
Lisäksi suolaisena puolena tarjosin munakasmuffineita, ohje on alunperin Karppaajien nettisivuilta.

MUNAKASMUFFINIT
- 3 munaa
- 1pss kinkkukuutiota
- 2dl juustoraastetta
- 1 punainen paprika
- loraus kermaa
- 1-2 rkl jauhoja
Kuutioi paprika. Riko munien rakenne kulhossa, lisää mukaan kinkkukuutiot, juusto, paprika, kerma ja halutessasi jauhot. Ne voi jättää poiskin, jos on esimerkiksi tarvetta tehdä gluteenittomia. Kaada massa muffinivuokiin/koloihin ja paista uunissa 200 asteessa n.15-20 minuuttia.
Mulla oli noissa muffineissa mukana myös vihreitä oliiveja siivutettuina, sopivat kans erittäin hyvin näihin.
Kokonaisuudessaan meidän äitienpäiväaamiaispöytä näytti tältä.

Eli munakasmuffinit, savustettu chilijuusto, brietä, paprika ja cour cream&onion tuceja, mun tekemät sitruunaleivokset ja tuoreita mansikoita.
11.05.2010 - 10:05

Meillä syötiin vappuaamuna tällainen aamupala. Tarjolla oli omenaohukaisia Aunt Jemima-pannukakkusiirapin kanssa, munakas juustolla ja tuoreilla herkkusienillä ja Pirkan paistovalmis ciabatta jossa itse tehtyä salsantapaista päällä. Hyvin maistui kaikille. :)
OMENAOHUKAISET
- 3dl jauhoja
- 2tl leivinjauhetta
- n.1dl sokeria
- 1tl kanelia
- 1 muna
- 2dl maitoa
- 2 omenaa kuorittuina ja raastettuina
- 1tl voita
Sekoita jauhot, sokeri ja kaneli kulhossa ja paina keskelle kuoppa. Vatkaa muna ja maito yhteen ja kaada kuoppaan. Sekoita kuivat aineet varovasti joukkoon tasaiseksi taikinaksi. Sekoita sitten omenaraaste mukaan. Sulata voinokare pannulla kohtuullisella lämmöllä ja laita pannulle n.ruokalusikallinen taikinaa (levitä ohukaisen muotoon). Paista kutakin ohukaista noin minuutti, kunnes pintaan muodostuu pieniä kuplia ja taikina näyttää kiinteytyneen. Käännä ja paista toinen puoli kypsäksi. Paista loput lätyt samaan tapaan. Tarjoile esim. vaahterasiirapin ja voin kanssa.
SIENIMUNAKAS (4:lle)
- 6 munaa
- n.1dl maitoa
- ½ punasipuli
- 2 valkosipulin kynttä
- n.6kpl tuoreita herkkusieniä
- suolaa
- pippuria
- myllystä Garlic&Pepper-maustetta
Riko munien rakenne kulhossa ja lisää maito, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kevyesti. Pilko punasipuli ja valkosipuli pieneksi kuutioksi. Puhdista herkkusienet tarvittaessa ja viipaloi ne. Lisää sipulit ja sienet munakasmassaan, mausta vielä halutessasi Garlic&Pepper mausteella. Paista pannulla kypsäksi.
AVOCADOSALSA
- 2 avocadoa
- 2 tomaattia
- 2 kevätsipulin vartta
- ½ punasipuli
- maun mukaan valkosipulia, n.2 kynttä
- 2rkl sitruunanmehua
- suolaa
- pippuria
Pilko kaikki salsan ainekset sopiviksi paloiksi, yhdistä kaikki aineet kulhossa. Mausta sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.
Meillä tuota salsaa syötiin siis vastapaistetun ciabattan kanssa, joka voideltiin tuorejuustolla ja päälle laitettiin rucolaa ja tuota salsaa. Maistuu tuo salsa varmasti myös esimerkiksi tacoina ja aterioiden lisukkeena. Illanistujaisiin varma hitti. :)
09.05.2010 - 16:58
Ihastelin eräässä blogissa tehtyä viinereitä, jotka oli helposti tehty voitaikinasta. Samaa tein minäkin nyt ja rinnalle vielä suolaisenkin version.

Makeassa versiossa puolikkaan voitaikinalevyn päällä paksuksi tehtyä vaniljakastiketta (esim. Blå Band) joka on maustettu kanelilla ja säilykepersikkaa viipaleina.
Suolaisessa versiossa on pohjalla ensin ketsuppia ja ripaus juustoa, sitten täytteet eli kinkkusuikaletta ja vihreitä oliiveja, mausteeksi ripaus pitsamaustetta ja päälle vielä reilusti juustoraastetta. Uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia ja nopea iltapala on valmis. :)
10.04.2010 - 10:30

Kun mun poikaystävä oli vielä rauhanturvaajana, rahtas se mulle lomillaan jenkkien kaupasta kaikenlaisia herkkuja...Se on tuonut myös tämmöisiä leipomishommia, joita nykyään saa joitakin esim. Seinäjoen Citymarketista. Nyt tein ensimmäistä kertaa brownieseja tällaisesta paketista.

Ja tuo limsa joka tuossa kuvassa on...Hyhhyh, maistui ihan semmoiselta vaaleanpunaiselta purkkapalalta, joita joskus kersana on ostettu...
Tuo browniespaketti sisälti siis jauhosekoituksen, johon lisättiin 2 munaa, ½dl vettä ja n.1dl öljyä. Kaikki vaan sekaisin ja vuokaan. Ihan paistamisen loppuvaiheessa lisäsin puoleen osaan pieniä Little Becky´s vaahtokarkkeja, nam! Oli tosi hyviä, eikä mun mielestä erottanut ollenkaan valmistaikinaksi.

Tällainen vuoallinen tuli. Suosittelen!
30.03.2010 - 19:28

Ihan peruspullataikina, jonka kaulitsin levyksi niinkuin korvapuusteja tehdessä. Levylle levitin seoksen, jossa oli maustamatonta tuorejuustoa ja appelsiinimarmeladia. Kääräsisin sitten levyn rullalle, mutta toisin kuin korvapuusteissa, leikkasin vain palat suoraan pötköstä ja laitoin noin päin pellille. Olivat kyllä syntisen hyviä...
08.02.2010 - 19:35
Heh, jotkut muistaa päivittää joululeivonnaiset joulunaikaan, jotkut vasta helmikuussa. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään... :D Oli kuinka oli, tälläsia juttuja tein jouluksi...

Taatelikakku (kuvassa etualalla)
- 1pkt taatelia
- 3dl vettä
- 1½dl sokeria
- 200g voita
- 2 munaa
- 1tl leivinjauhetta
- 1tl soodaa
- 2tl vaniljasokeria
- 3½dl vehnäjauhoja
Laita taateli, vesi ja sokeri kattilaan ja keitä niin kauan, että taateli on sulanut tasaiseksi seokseksi. Lisää seokseen sulatettu voi ja anna jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen taateli-voiseokseen munat hyvin sekoittaen. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taateliseokseen. Voitele ja korppujauhota vuoka ja kaada massa kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa n.1h. Anna jäähtyä vuoassa ja kumoa varovasti jäähtyneenä.
Hedelmäkakku (kuvassa takana)
- 200g voita
- 2½dl sokeria
- 3 munaa
- 4dl jauhoja
- 1tl leivinjauhetta
- 1dl kermaa (tai maitoa)
- 2tl vaniljasokeria
- 2-4dl kuivattuja hedelmiä, esim. korintteja, appelsiininkurota jne.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja kuivatut hedelmät keskenään. Lisää voi-sokerivaahtoon kuivat aineet ja kerma vuorotellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n.1h.

Hetitehtävät piparit (n.60kpl)
- 2 1/4dl sokeria
- 2 pientä munaa
- 200g voita sulatettuna
- ½dl siirappia
- 2½tl kardemummaa
- 1½tl soodaa
- 1½dl perunajauhoja
- 4½dl vehnäjauhoja
Sekoita sokeri ja munat kulhossa kevyesti. Lisää sula voi, siirappi ja mausteet. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Jos taikina tuntuu kovin löysältä, lisää ½-1dl jauhoja vähän kerrallaan. Tämän taikinan voi leipoa vaikka heti jos on kärsivällisyyttä, suosittelen kuitenkin pitämään jääkaapissa edes 15minuuttia, jolloin se on helpompaa käsitellä.
Jaa taikina esim. neljään osaan ja kaulitse se osa kerrallaan ohkaiseksi levyksi. Ota haluamallasi muotilla kuvioita ja paista ne pellillä uunissa 200 asteessa n.7 minuuttia.
Tämä on ehkä maailman helpoin taikina, koska tässä ei tarvitse keitellä mitään. Kaikki vain sekaisin, ja hyvä taikina tulee. Tällä reseptillä on jo mun mumma tehnyt piparit aina jouluksi, joten hyvin toimii. :)

Karjalanpiirakat (n.70kpl)
Taikina:
- ½l vettä
- 60g voita sulana
- 1rkl suolaa
- 250g vehnäjauhoja
- 500g ruisjauhoja
Sisus:
- 1 3/4 dl vettä
- 50g voita
- 300g puuroriisiä
- 1½l maitoa
- vajaa ruokalusikallinen suolaa
Taikinaa varten lämmitä vettä hieman, luota sitten suola ja lisää voi lämpöiseen veteen. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja sekoita taikinaksi. Pyöritä taikina pöydällä pötköksi ja leikkaa siitä pieniä palasia. Taputtele palaset pöydällä littanoiksi kakkusiksi. Kauli kakkuset (pulikalla) ovaalin muotoiseksi piirakkapohjaksi. Käytä kaulitsemisen aikana tarpeeksi (vehnä)jauhoja, jottei ohuet pohjat jää pöytään kiinni.
Puuroa varten lämmitä vesi kattilassa kiehuvaksi ja lisää voi ja odota että se sulaa veteen. Lisää sitten maito, kuumenna taas kiehuvaksi ja lisää huuhdotut puuroriisit. Keitä kunnes koostumus on sopivaa ja mausta suolalla. Anna jäähtyä hyvin. Ota puuroa erä kerrallaan erilliseen kuppiin ja riko yksi kananmuna puuron sekaan ja sekoita hyvin.
Laita puuroa n.1rkl kaulitulle pohjalle. Taita sivut puuron päälle ja rypytä. Nostele piirakat pellille, johon on ripoteltu vehnäjauhoja ja paista uunissa 300 asteessa n.7-10 minuuttia tai kunnes ne alkavat saada vähän väriä. Kippaa kypsät piirakat pois pelliltä ja voitele voisulalla (tai maito-voiseoksella). Anna jäähtyä hieman ja eiku ääntä kohti. :)
Maailman parhaat piirakat, ai että!
04.01.2010 - 13:37
Mä vanhenin tuossa jokunen päivä ennen joulua, ja vein töihin siitä hyvästä voileipäkakkua ja key lime pieta. Ei tehnyt mieli tehdä tavallista täyskäriä, joten halusinkin kokeilla tätä key lime pieta, sitä on niin monessa paikassa kehuttu. Reseptin otin suoraan Uneliaan blogista, kirjoitan sen nyt kuitenkin myös tähän.

Key lime pie
Pohja:
- 3 1/2 dl murua digestive-kekseistä (jauha muruksi esimerkiksi monitoimikoneella) (itse käytin Bastogne-keksejä)
- 1 dl sulatettua voita tai margariinia
- 1rkl sokeria
Täyte:
- 1 tlk (400g) kondensoitua makeaa maitoa
- 5 keltuaista
- 1 dl limeteistä puristettua mehua
- 1 rkl raastettua limetinkuorta
(Koristeluun: kuohukermaa, tomusokeria, limetti ohuina viipaleina tai ohuiksi suikaleiksi leikattu limetin kuori)
*Valmista murupohja sekoittamalla ainekset keskenään. Painele vielä lämmin seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista uunin keskitasossa 150°C:ssa 10 minuuttia, anna vuoan jäähtyä ritilällä. Nosta uunin lämpö 175°C:een.
*Vatkaa keltuaisia puhtaassa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee. ("Sakeneminen" ei ainakaan minulla tapahtunut mitenkään erityisen selkeästi - vatkasin siis niin kauan, kunnes melko pysyvä vaahto näytti syntyneen eli massan tilavuus selvästi lisääntyneen.)
*Lisää limettimehu ja -kuoriraaste. Kaada seos piirasvuokaan.
*Kypsennä 10 minuuttia (uunin keskitasossa) ja jäähdytä ritilällä.
*Tarjoile piiras viileänä. Vatkaa halutessasi kerma ja tomusokeri vaahdoksi ja koristele piiras kermavaahdolla. Voit käyttää koristeluun myös limetinviipaleita tai -kuorisuikaleita.
Piirakka oli ihanan makuista, mutta en tiedä mitä mä tein väärin, sillä se oli todella tahmea leikata eikä siitä sitten nättejä paloja tullutkaan. Kentiesmä en sit paistanu sitä tarpeeksi kauaa...? Kuka tietää, pitää joskus kuitenkin tehdä myös uudestaan.
Suolaisen puolen tarjoiussa hoiti siis voikkari, jonka tein samalla ohjeella kuin esim. täällä ja täällä.

08.09.2009 - 20:31
Lopetin puolitoista viikkoa sitten työpaikassa, jossa olen työskennellyt viikonloput ja lomajat jo yli kolmen vuoden ajan. Halusin kiittää ihania työkavereitani leipomalla herkkuja, ja vein sitten töihin omenapiirakkaa ja kauralastuja. Omena piirakka oli ikävä kyllä nopeasti sutaistu ja valmistaikinaan jouduin turvautumaan, mutta toivottavasti se maistui työkavereille :)
Omenapiirakka (pellillinen)
- 2 pkt pakastemurotaikinaa
- 6 (keskikokoista) omenaa
- 1dl vaahterasiirappia
- 1rkl kanelia
Päällys
- 200g kermaviiliä
- 200g rahkaa
- 4 munaa
- 4rkl sitruunanmehua
- 1dl sokeria
- 1tl vaniliinisokeria
Taputtele sulanut murotaikina leivinpaperin päälle pellille. Kuori ja viipaloi omenat ja lado ne pohjan päälle. Valuta päälle vaaterasiirappi ja ripottele kaneli tasaisesti omenojen päälle. Päällystä vasten sekoita kermaviili ja rahka keskenään. Riko munat seokseen, sekoita tasaiseksi ja mausta sitruunanmehulla ja sokereilla. Kaada pohjan päälle. Paista uunissa 200 asteessa n.40 minuuttia tai kunnes päällys on hyytynyt ja hieman ruskea. Jäähdytä ja leikkaa.
04.09.2009 - 13:27
Jääkaapissa oli menossa vanhaksi sitruunarahkapurkki, joten päätin pyöräyttää kääretortun.

Sitruunainen kaakaokääretorttu
Pohja
- 3 kananmunaa
- 1½dl sokeria
- 1dl perunajauhoa
- 3/4dl vehnäjauhoa
- 1/4dl tummaa kaakaojauhetta
- 1tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää se munasokerivaahtoon. Paista uunissa leivinpaperin päällä 225 astessa 8-10 minuuttia. Kumoa torttu leivinpaperin päälle, johon on ripoteltu sokeria.
Täyte
- ½prk lemon curd tahnaa
- 1prk sitruunarahkaa
- 5 persikanpuolikasta murskattuna (säilykkeestä)
Levitä hieman jäähtyneen pohjan päälle lemon curd, rahka ja persikamurska. Kääri heti rullalle leivinpaperin avulla ja makuuntua ainakin tunnin ajan jääkaapissa.
04.09.2009 - 13:07
Nämä oli ihan sairaan hyvä kesäherkku, hiivaton ja nopea tehdä. Suosittelen lämpimästi!
Raparperipullat
- 4dl vehnäjauhoja
- 1½dl sokeria
- 2tl leivinjauhetta
- 1½tl kardemummaa
- 100g voita
- 2dl maitoa
- 2 munaa
- 4dl raparperia
- raesokeria koristeluun
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää niihin sitten maito, munat, sula rasva ja raparperi. Sekoita nopeasti keskenään. Täytä muffinipeltien kolot n.3/4 täyteen ja ripottele päälle raesokeria (multa se unohtui :) ). Paista uunissa 200 asteessa n.15-20 minuuttia.
28.06.2009 - 21:56
Eli kokeilussa oli Sunnuntain leivontamix, karpalo-kinuski. Pussin sisältöön lisättiin ainoastaan öljyä ja vettä ja voila, taikina on valmis. Itse tein tuosta 9kpl sopivan kokoisia muffineja, mutta ekan maistettuani totesin, että pienempikin riittäsi. Oli nimittäin tosi makeita, mutta hyviä kuitenkin. Päällä on sitten kaakaotomusokerista tehty kuorrute (2dl tomusokeria ja n.5-6rkl vettä). Namskis.
28.06.2009 - 21:46
Ylen teksti-tv:n sivuilta löytyi hieman erilainen murupaistos raparperista, joten pitihän sitä kokeilla.

Raparperipaistos
- 500g raparperia
- 1½dl fariinisokeria
- ½dl appelsiinimehua
Pinnalle:
- 150g voita
- 1dl sokeria
- 3dl jauhoja
Kuori ja pilko raparperit uunivuokaan. Ripottele päälle fariinisokeri ja kaada appelsiinimehu pohjalle. Valmista muruseos päälle. Sekoita jauhot ja sokeri hieman pehmeään rasvaan ja nypi murumaiseksi. Taputtele raparpereiden päälle. Paista uunissa 200 asteessa n.½h (ajasta en oo nyt ihan varma muistanko oikein, kyllä sen sitten näkee...)
04.06.2009 - 12:36
Kävin ihastelemassa myös Open blogissa tätä ihanuutta, ja halusin myös kokeilla. Huisin hyvää, taidan tänään tai huomenna leipoa myös anopille satsin tällaista, kun tuota raparperia meillä riittää...

Raparperi-mascarponepiirakka
Pohja
- 150 g margariinia
- 1 muna
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1,5 dl sokeria
Täyte
- 4 raparperin vartta
- 1 prk Mascarponejuustoa
- 3 keltuaista
- 1 dl sokeria
- 2 tl vanilliinisokeria
Valmista murotaikina. Vaahdota rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seos taikinaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Paloittele raparperit ja ripottele ne pohjataikinan päälle. Ripottele raparpien päälle 1/2 dl sokeria. Sekoita Mascarponejuusto, keltuaiset, vanilliinisokeri ja 1/2 dl sokeria keskenään ja kaada raparperien päälle. Paista 200 asteessa 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti.
Kiitän myös Opea tästä ihanasta ohjeesta. :)
03.05.2009 - 10:44
Bongasin reseptin Ruokapirkka lehdestä, oli hyviä! Käytin alkuperäisessä reseptissä olleita sokeri- ja Pätkismäärää vähemmän aineita, tässä siis mun versio muffinseista.

Pätkismuffinssit
12 kpl
- 3/4 pss Pätkiksiä
- 3 kananmunaa
- 2½dl sokeria
- 100g voita
- 4dl vehnäjauhoja
- ½dl tummaa kaakaojauhetta
- 2tl leivinjauhetta
- 1tl vaniljasokeria
- 1 3/4dl maitoa
- 12 Amerikan muffinivuokaa
Paloittele Pätkikset pienemmiksi. Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva ja lisää se hieman jäähtyneenä taikinaan. Sekoita kuivat aineet ja Pätkikset keskenään. Sekoita jauhoseos munavaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista uunissa 200 asteessa 20-25 minuuttia.
Mulla oli noi muffinivuoat vielä silikonisessa muffinipellissä, ja oli ihan hyvä että oli, sillä nuo paisui isoiksi. Hyviä oli ja kelpas kyllä onneksi muillekkin. :)
10.04.2009 - 15:45
Pitkänperjantain kunniaksi halusin leipoa rahkapiirakkaa. Nyt oli siis oiva tilaisuus testata Valion maustettua sitruunarahkaa! Ja oli muuten ihanan makuista rahkaa, siitä saa mahtavan täytteen esim. kääretortulle.

Sitruunarahkapersikkapiirakka
- valmis murotaikinapohja
- 1prk sitruunarahkaa
- 1dl kermaa
- 3 kananmunaa
- ½dl sokeria
- 2rkl vaniljasokeria
- 1dl rusinoita
- 7 säilykepersikan puolikasta
Voitele piirakkavuoka ja taputtele murotaikina reunoille ja pohjalle. Esipaista pohjaa 5min 175 asteessa. Sekoita keskenään rahka, kerma ja kananmunat. Mausta seos sokereilla ja rusinoilla. Viipaloi persikanpuolikkaat. Asettele persikanviipaleet murotaikinapohjan päälle. Kaada päälle rahkaseos, ja paista uunissa 175 asteessa 20 minuuttia, nosta sen jälkeen lämpö 200 asteeseen ja paista vielä toiset 20 minuuttia. Laita paiston aikana folio piirakan päälle, jos pinta alkaa tummumaan liikaa. Tarjoile täysin jäähtyneenä.
25.03.2009 - 20:41
Kappas vaan, löyty muistitikun kätköistä tällainen ihanan kirpsakka piirakka, jota tein ystävänpäivän tienoilla.

Pohjaa ei alkuperäisessä ohjeessa ollut ollenkaan, itse tein ihan peruspohjan pelkästään perunajauhoilla, jotta keliaakikko ystävänikin tätä voisi syödä. :)
Täytteeseen:
- 700g omenoita
- 1rkl sitruunanmehua
- 4dl puolukoita
- 3/4dl sokeria
- 1rkl perunajauhoja
Kuorrutukseen:
- 250g maitorahkaa (ite käytin reilummin, ehkä n.350g)
- 2 kananmunaa (lisäsin myös 1 kananmunan lisää)
- ½dl sokeria
Pinnalle:
Kuori omenat ja lohko ne. Purista sitruunanmehu lohkojen päälle. Sekoita puolukoihin sokeri ja perunajauhot. Laita tekemäsi pohjataikina piirakkavuokaan, ja lado päälle omenanlohkot ja puolukat. Sekoita keskenään rahka, munat ja sokeri, kaada päälle. Ripottele päälle vielä mantelilastuja. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Piirakka oli hyvää, sopivan makeaa ja kirpeää yhdessä.
18.03.2009 - 12:55
Me Naiset lehdessä oli jokunen viikko sitten teeaiheinen juttu, jossa esiteltiin maattain erilaisia tapoja juoda teetä, ja samalla teen kanssa nautittavia syötäviä. Innostuin siis tekemään skonsseja, ja oli kyllä ihan mukava uus tuttavuus.
Skonssit
- 4dl vehnäjauhoa
- ½dl sokeria
- 1tl vaniljasokeria
- 1/4tl suolaa
- 2tl leivinjauhetta
- 100g voita
- 1 muna
- 1dl maustamatonta jogurttia
- ½dl rusinoita
Sekoita jauhot, sokerit, suola, leivinjauhe ja voi kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää muna, jogurtti ja rusinat, sekoita nopeasti taikinaksi. Pyöritä taikina n. 5cm paksuiseksi tangoksi ja leikkaa siitä parin sentin paksuisia kiekkoja. Laita kiekot pellille ja paista uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia. Tarjoa skonssit lämpiminä hillon ja paksun kermavaahdon tai ranskankerman kanssa.

28.02.2009 - 17:48
Nam, laskiainen on parempi juhla kuin Runebergin päivä, tuumaan mä. Pitihän sitä ite saada tehdä pullaa. Resept oli ihan jauhepaketin kyljestä, ei mikään ihmeellinen. Mun pullaan kuuluu ehdottomasti kermavaahto ja mantelimassa raastettuna, tosin kyllä sinne joskus hillokin pääsee.
Olipas huono kuva, mun pitäs oikeesti hankkia parempi kamera, jotta kuvanlaatu paranis... Vai onkohan vika kuvaajassa? :D
29.12.2008 - 13:09
Kuvassa vasemmalta katsottuna on piimäkakkua, taatelikakkua ja kirsikkakakkua. Keskellä samoja pipareita, joista kerroin täällä jo aikaisemmin.

03.12.2008 - 10:44
Tyttöjen iltaa varten tein ihanan suklaakakun, jonka pehmeys tulee rahkasta. Ohje on otettu kirjasta Pehmeät suklaakakut, päivittelen ohjetta tänne heti kun jaksan. ;)

Kakun kanssa tein creme fraichen, jonka maustoin limen kuorella ja mehulla, sekä kardemummalla. Tämä on mun lempparikastike monenkin suklaakakun kanssa, myös tästä tulee ohje tänne myöhemmin.
|
|