1285009799_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Äiti rakas täytti elokuun lopussa pyöreitä, ja silloin meillä juhlittiin isosti. :) Tässä pikkuleipien ohje, jonka tein kolminkertaisena. Yhdestä satsista tulee n.60 pikkuleipää.

SITRUUNAISET PIKKULEIVÄT

  • 200g voita
  • 1½dl sokeria
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1 muna
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 2tl sitruunanmehua
  • 4dl jauhoja
  • 1dl perunajauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
  • 4rkl karkkirouhetta (itse raastoin sekaan tummaa suklaata)

Vaahdota voi ja sokerit keskenään. Lisää muna joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää myös sitruunan kuori ja mehu. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.Pursota/muotoile taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista noin 10 minuuttia 200 asteessa.

 

Koska itse pursotin pikkuleivät pellille, lisäsin sitruunanmehun määrää reippaasti, sillä muuten taikina oli aivan liian tykkyä. Alkuperäisessä ohjeessa taikinan käskettiin levätä jääkapissa vähintään puoli tuntia, itse annoin sen levätä vain n.10 minuuttia, muuten taikinasta tuli aivan liian kovaa pursotettavaksi. Pienen taiteilun jälkeen homma alkoi toimia, ja aivan kivannäköisiä pikkuleipiä tulikin. Ja hyvän makuisia, kivan sitruunaisia!

1285009497_img-d41d8cd98f00b204e9800998e